Reilu kuukausi Nuuksio pettymyksen jälkeen oli seuraavan haasteen vuoro Pirkan hölkän muodossa. Valkeakoskelta Hervannan läpi Tampereelle kulkeva reitti on maantiepainotteinen 33 kilometrin kisa, mutta matkalta löytyy metsäpätkiäkin. Todellakin "pitkis" minun makuuni ja vielä kisana! Osallistuinkin jo kolmatta kertaa, tällä kertaa ei ollut muita City-Hirviä tai perheenjäseniä mukana. Käsikin oli parantunut, mutta normaalin 2 viikon lepuutuksen sijaan olin ollut syrjässä salibandykentiltä lopulta 6 viikkoa. Vaikka Nuuksiossa hieman kolasinkin vasemman käden varaan, niin tauon pituus viittaisi kuitenkin, että solisluu olisi rytäkässä murtunut. No, samalla tavalla sekin olisi hoidettu ja nyt sitä osasi ottaa rauhallisestikin. Juoksukin maistui, kun pääsi siihen keskittymään oikein kunnolla. Kuten alimatkoille osallistuessa on jo tavaksi tullut, niin lepopäiviä ei tullut pahemmin pidettyä, vaikka edeltävän viikon rasitustasot olivatkin toki alhaiset. Edellisen viikonlopun flunssa saattoi lopulta olla hyväksikin, että tuli edes sen verran levättyä.

Aamun herätys oli sairaan aikainen, mutta koska Valkeakoskelle pääsy vaatisi kaksi bussikyytiä, niin valinnanvaraa ei ollut. Ruisleipää ja kaurapuuroa naamaan, sen normaalimman kisa-aterian muodossa ja kirpakkaan syyssäähän odottelemaan bussia. Bussissa jo törmäsin viime kauden joukkeukaveriini, joka oli lähdössä itselleen vähän pitemmälle reissulle. Matka sujui leppoisasti edellisiä kisojani kerraten, koitin evästää ensikertalaista parhaani mukaan, mutta vinkkini siitä, että Hervannan mäkiin ei kannata säästellä, kun ne kaikista pahimmat kierretää, ei tainnut olla kovin hyvä... Tottahan se on, että ne pahimmat kierretään turhauttavan läheltä, mutta kyllähän siellä nousta silti saa. Bussin vaihto, kaverin kaveri liitty seuraan. Otan vähän enemmän aikaa itselleni ja latautuminen käyntiin.

Numerolappujen kanssa ei onneksi tässä kisasa ole häslinkiä, sillä ne postitetaan juoksijoille etukäteen. Varustehuoltokin toimii, sillä tavarat kuljetetaan ilmaiseksi maalialueelle. Bussi oli lähtöpaikalla törkeän aikaisin, hymähtelin ensikertalaisten varustevälppäykselle ja yritin rentoutua futiskentän katsomon kovalla penkillä. Kuulutus kertoo, että edellisten päivien sateiden takia reittiä on hieman muutettu, enemmän soratietä ja kokonaismatka pidentynyt hieman. niin hyvin en reittiä kahden välivuoden takia muistaisikaan, että tuo minua häiritsee, mietin. Soratie kyllä minulle kelpaa. Koitin bongailla vastaliittymäni (olin ennen Nuuksiota liittynyt, mutta vielä hieman ulkopuolinen tuolloin) Juoksufoorumin facebook-ryhmäläisiä, mutta ärsyttävän huono kasvomuistini petti minut jälleen. Ehkä vielä joskus.

Keli ei vetänyt vertoja Tukholmalla, mutta en laittanu kosteaa ja viileää keliä pahakseni. Olinhan jo alkanut siteerata sitä Tukholman keliä "mun keliksi". Ilman juoksutakkia juostessani 95% lenkeistä käytän vain yhtä paitaa, mutta nyt päätin pukea korkeakauluksisen t-paidan pitkähihaisen alle. Jalat pärjää kelissä kuin kelissä, joten jalassa tietysti polvipituiset trikoot. Sateinen viikko ol isaanut miettimään kenkävalintaa pitkään, mutta ajattelin panostavani soratieosuuksiin ja laitoin tutut gt-2170:t jalkaan. Tavoitteeksi oli asettanut 2,5 tunnin alituksen

En vain osaa lähteä ruuhkassa. Taas kerran valtava määrä ohittelua alkuun, vaikka asetuin oman tavoiteaikani osoittamalle paikalle ja muka kerrankin tarpeeksi eteen. Tunnetusti olen kuitenkin hidas lähtijä, niin miten taas joudun ohittamaan näin paljon? Ohitin myös jokaisen juuri ennen lähtöä eteeni tunkeneen juoksijan ensimmäisen kilometrin aikana. Ärsytti. Vaatetus osoittautui sekin samantien yliampuvaksi, mutta hihojen käärimisen ja keskivartalon tuuletuksen parantelun jälkeen juokseminen oli ihan siedettävää. Alkumatka oli pitkälti samaa kuin aina, oma hitaasti kiihtyvä tahti ja turha peesailu pois. Ensimmäiset maastopätkät lupailivat huonokuntoista polkua edempänä ja muistelin pelonsekaisin tuntein ensimmäistä Pirkkaani, kun reitille laskettu tuore puru osoittautui aivan mahdottomaksi juosta. Pelot toteutuivat ja vaikka puru oli kuivaa, oli se tossujen alla liukkaampaa kuin mihin talvellakaan oli tottunut. Manasin kenkävalintaani ja yritin panostaa yhä enemmän vauhdinpitoon soralla ja himmailla purulla tarpeen mukaan. Yllätyksekseni huomasin myös heti, missä kohtaa reitti erosi edellisvuotisista. Järjestäjiä ei sinänsä purun käytöstä voi moittia, koska tuhansien juoksijoiden jälkeen polut olisivat olleet aivan kulkukelvottomia loppupään kulkijoille. Nyt olot olivat sentään tasapuolisen huonot.

Reippaan vauhdinpidon ja vähäisen herkistelyn seurauksena matka alkoi tuntua jo ennen puoltaväliä, mutta yritin päässäni arvioida energiavarastojani ja paljonko voisin aina kuhunkin ylämäkeen panostaa saadakseni kaiken ulos, muttei liian aikaisin. Metsäpätkätkin helpottuivat, kun purua ei enää ollut pätkille levitetty ja vaikka noilla pätkillä aina joku aikaisemmin ohitettu tuli kantaan, niin viimeistään asfaltille päästyämme hekin jäivät. Yhden päästin ohikin, kun tiesin polkua vielä jatkuvan, sanoi, että munkin vauhti olisi hyvin kelvannut, joten kerroin hänelle, miten minun oli Nuuksiossa käynyt, kun olin sipannut vedettyäni liian kovaa selän takana huohottaneita. Seuravaassa ylämäessä jouduinkin hänet kuittaamaan, taisi käydä hänelle samoin. Ei kyllä ollut tarkoitus laittaa vahinkoa kiertämään...

Matkanteko maistui viimeisillä polkuosuuksilla, mutta siirtyminen asfaltille oli kuin isku vasten kasvoja. Onneksi edellä oli aina uusi selkä ohitettavaksi, joten jalkoja ei tarvinnut sen enempää motivoida, voimat olivat kuitenkin ehtymässä, mutta vielä pystyi ylämäissä kiristämään, Hervantakin lähestyi! Kannatusjoukkoja en tällä kertaa ollut rekrytoinut, mutta maastot tunnen kuin omat taskuni (jos trikoissa semmoinen pieni edes sattuu olemaan). Suolijärveltä löytyi minuakin kovempaa menevän selkä (nurinkurista, mutta hän ei edes ollut ohittanut minua, lähdön jälkeen) ja sitä tavoitellessa vaihteleva maasto jäi nopeasti taakse. Viimeisellä juomapaikalla oli kuitenkin pakko vielä tankata, koska "limitillä" oltiin todellakin menty ja selkä karkasi. Matkaa oli kuitenkin enää kolme kilometriä ja ylämäkiä yksi. Muutama selkä tuli vielä Hallilassa vastaan ja säästelin viimeisen ohituksen loppunousuun. Loppukiri lähti vuoden teemna mukaisesti turhan aikaisin ja ohitettava kerkesi vielä uudestaan edelleni. Tutut kannustushuudot, jotka olin niin monessa kisassa aiemminkin kuullut, kantautuivat kuitenkin korviini ja saman tien uusi vaihde silmään ja viimeinen nyppylä lennettiin ylös. Harmikseni maalialueella ei saa ohittaa, joten vaikka tavoitin seuraavan selänkin, jäi ohitus tekemättä.

Nappijuoksu: 2:27:46. Sijoitus miesten yleisessä 13/489 ja opiskelijoiden (opiskelijahinnalla ilmottautuneiden) ykkönen! Väliaikoja napsin kuten maratooneilla: 14km: 1:03:53, 21km: 1:37:31, 28km: 2:07:39; jotka nekin kertoivat onnistuneesta vauhdinjaosta. Arvontapalkintoja ei taaskaan...

Juoksun data