Syksy alkaa jo kääntyä kohti talvea, mutta juoksukauteni tuntuu vielä kaipaavan sitä jotain. Vaikka kausi aloitettiin nappionnistumisella, on kesä mennyt hieman mollivoittoisesti. Akilles oikuttelee edelleen, mutta on kaiken kaikkiaan paljon paremmassa kunnossa jo. Suurin huoli on kuitenkin hitailla vauhdeilla edelleen jumittuvat lonkankoukistajat. Lihasten trigger-pisteitä hieromalla olen pystynyt peräkkäisinä päivinä jo juoksemaan, mutta pitkään ne eivät pysy auki. Satasen juoksemisen asetin itselleni tälle vuodelle tavoitteeksi jo vuosia sitten, ja lopullinen päätös osallistumisesta piti syntyä 15. päivä syyskuuta, kun menin viikonlopun kasarmilla pyörimisen jälkeen Reservin Auringon hymyillessä möläyttämään aikovani pitkälle lenkille illalla. "Kuinkas pitkä sun pitkä lenkki sitten on?"

Eipä sitä tyypit ikinä tulisi tarkistamaan, mitä illalla lopulta tein, mutta pitihän sitä olla ihan yhtä hölmö kuin puheensakin. Eli ohjelmassa oli LKauppi+3+5+3+5+Pyy (linkissä mallisuoritus viime vuodelta), joka luonnollisesti tarkoittaa, että juoksen Lukonmäen kautta Kauppiin, josta kuntokolmosen ja kilpavitosen kahdesti kierrettyäni suuntaan Pyynikin yli Tahmelaan, jossa 180 asteen käännös ja takaisin Hervantaan Hallilan mäen kautta. Ideana kiertää siis kaikki seudun pahimmat ylämäet yhteen lenkkiin. Matkaa on siis yhteensä yli 47 kilometriä ja noususumma FRWD:n mukaan 760 metriä. Ei siis toki mikään Vaarojen maraton, mutta käytin lenkkiä valmistavana treeninä Nuuksioon. Takana siis kaksi yritystä, joista toinen oli tuonut kotiovelle, toinen jättänyt Hallilaan.

Kasarmilla ei juuri tullut kaloreita poltettua, mutta joka ateriallahan sitä piti ahtaa itsensä täyteen, joten kotona ei tarvinnut kuin hieman sulatella ennen lähtöä. Puoli litraa vettä oli aiemminkin riittänyt, joten kevyellä varustuksella lähdin jälleen kerran matkaan. Pitkiäkin lenkkejä olin Nuuksion jälkeen päässyt tekemään, mutta vauhdit olivat järjestään turhan kovia ultran tavoitteisiin nähden, joten maltillinen vauhdinpito oli tälle päivälle tärkeä tavoite. Olikohan jälkimmäinen Kaupin kahdeksikoista, kun tajusin futiskentän kellosta kierrokseen menneen lähes 50 minuuttia. Kokonaisaikaa en halunnut vilkuilla, mutta kyllähän siinä väkisinkin tuli laskettua, että nyt mennään paljon normaalia ylipitkää lenkkiäkin hiljempaa. Yritin motivoida itseäni vielä kiertämällä ylimääräisen kuntokolmosen (saavuttaakseni 50 km:n kokonaispituuden) ennen Pyynikille siirtymistä. Maratonin väliajan vilkaisin sitten Iidesrannassa ja se oli se viimeinen armonisku: 4:11! Nuuksion lähes täysin metsään (pun unintended) mennyt mara oli yhtä nopea (hidas) ja yksikään itsekseen juostu mara ei ole ottanut edes sitä neljää tuntia ennen! Reittiennätyskin on 4:01! Jäljellä ei ollut enää kuin Hallilan mäki, jota pidän lenkin helpoimpana isona mäkenä, ja sekin pitkän tasaisen osuuden jälkeen, joten loppumatkaa en pystynyt enää pilkkomaan lyhyempiin osuuksiin. Metri metriltä kävi myös selvemmäksi, ettei reittimuutoskaan toisi tarvittavia lisäkilometrejä. Siinä ei maanittelu tai uhkailu auttanut, vaan ruho istuutui Hallilassa metsämättäälle miettimään syntyjä syviä.

Juoksun data

Nuo antautumisen ja täydellisen pettymyksen tunteet ovat olleet juoksun saralla minulle harvinaisia, joten olen eräänlaisessa käännepisteessä tulevaisuutta ajatellen. Se, mihin suuntaan tästä sitten jatkan, selvinnee myöhemmin, kun asioita voi tarkistella pitemmällä aikavälillä. Selityksiä toki löytyisi, tai siis mahdollisia sellaisia.

Meno jatkui tukkoisena ja alamaissa vielä viikon, kunnes flunssa pakotti jättämään urheilun viikoksi. Suomalaista vastinetta en tähän hätään keksi, mutta jenkki sanoisi, että "a blessing in disguise". Kroppa pääsi tuossa samalla palautumaan sekä tuosta kokeilusta kuin Nuuksiostakin. Nuuksion jälkeen ohjelma oli aika tiukka, sillä 3 päivän kuluttua piti jo olla juoksemassa kahdeksan (ja puoli, tällä kertaa) kilometrin "kotikisa", jota ei sitten loppujen lopuksi vain pystynyt juoksemaan rauhallisesti vaan aikaa kului 31:21. Tuon jälkeen ei sitten vain pystynyt selittämään itselleen, miksi pitäisi vielä levätä.

Paluu viikonkin lepotauon jälkeen on aina tiennyt sitä, että kahdesta ensimmäisestä lenkistä toinen on aivan loistava ja toinen sysipaska. Onneksi se ensimmäinen meni huonosti, sillä mahdollisuutta ei ollut kuin kahdeksikkoon, mutta seuraavan päivän 21-kilometrinen oli jo pelkkää nautintoa. Toki jo tässäkin blogauksessa mainitsemani vaivat olivat mukana jossain määrin, mutta nehän ovat jo osa arkipäivää. Valitettavasti sairastaessa en uskaltanut ilmoittautua tämän vuoden Pirkan Hölkkään aikamääreisiin mennessä, joten tuo yksi ehdottomista omista suosikkikilpailuistani jäi tänä vuonna väliin. Harmistus vain syventyi, kun seuraavakin lenkki sujui jouheasti, vaikka sykkeet korkealla vielä pyörivätkin, mutta toisaalta jo kertaalleen kuopattu ajatus Wihan satasesta alkoi taas kuulostaa etäisesti mahdolliselta. Lenkki kulki lopulta lempireittiäni sellaisessa flow-tilassa, että endorfiinit jylläsivät aivoissa vielä lenkiltä palattuanikin ja huomasin nopeasti olevani 55 euroa köyhempi. En tietenkään taksirahaa kanna lenkillä mukanani, vaan menin samoin tein ilmottautumaan Wihaan (Wihalle?). Olo ei ole äärettömän luottavainen, mutta ajatus on lähteä nöyrästi, muttei nöyristellen yrittämään. Jäljellä olevat pari viikkoa käytän henkiseen valmistautumiseen siltä varalta, että matka ei jääkään kesken. Kaikki kelpaa opintomatkan ja pöljän päivän väliltä, mutta lopulta kuitenkaan en tuota epäonnistumisen tunnetta halua enää itselleni tuottaa. Saa nähdä miten ukon käy.

Loppuvuoden suunnitelmiin kuuluu jälleen armottoman järkevästi kympin maastoraasto kotiseudullani Lapualla viikon kuluttua Wihasta, Juoksufoorumin facebook-ryhmästä irtautuneen (käykääpä loputkin vaihtamassa tähän oikeaan ryhmään!) Kestävyyttä pintakaasulla 24/7 -ryhmän järjestämä mo-run jossain vaiheessa marraskuuta – valitettavasti viiksien kera sekä Joulujuoksu 20.11.-24.12. Saa siis nähdä millaisen ylimenokauden tässä saa raavittua kasaan... Vahvasti ylimenokauden laadusta riippuen Joulujuoksu on joko yhtenä päivänä tai sitten tempausluonteisesti juoksen jokaisena noista päivistä. Toivottavasti terveys on samaa mieltä.

Salibandykautemmekin käynnistyy vihdoin ensi viikonloppuna ja ennen vuodenvaihdetta on vielä kaikkiaan kolme turnausta (kaikki lohkon joukkueet pelaavat samana päivänä kaksi ottelua per joukkue), joten todelliset tavoitteet siirretään tuon lajin pariin! Elämäntapajuoksijalla toki asiaa ja juoksuja riittää 24/7, välillä myös pintakaasulla.

006-normal.jpg