Wihan kilometrejä seurasi luvatusti ylimenokausi. Tiedä sitten lopulta kenelle tuli luvattua ja mitä, mutta yhtään järkevää treeniä en tehnyt. Tavoite saavutettu?

Kovasti ajatuksen tasolla suunnittelin siinä sivussa tulevaa joulujuoksukautta, mutta kas kummaa, että tiistaina, kun piti ekalle lenkille lähteä, niin mitään ei ollut valmiina. Lyhykäisyydessään kyse on Pelastakaa Lapset ry:n joulujuoksusta, jossa valitsemansa summaan lahjoitettuaan pääsee juoksemaan semmosen noin kympin lenkin numerolappu rinnassa. Kaikki tämä siis omatoimisesti. Alunperin sivulla "kilpailuajaksi" ilmoitettiin 19.11.-24.12. ja siitä se ajatus sitten lähti. Perinteisempi marrasputki alkoi turhan pian Wihan jälkeen, joten se jäi väliin, ja ajatus omasta joulujuoksuputkesta alkoi kuulostaa yhä houkuttelevammalta. Itselleni asettamani säännöt: joka päivä vähintään 10km yhtämittaista juoksua. Yksinkertaista. Pistejärjestelmääkin harkitsin, mutta kahden päivän kokeilun jälkeen kasassa on melkein 6 tuntia liikuntaa, joten en yllytäkään itseäni enempää.

Lasten oikeuksien ja hyvinvoinnin ohella haluan tällä tempauksella muistuttaa itseäni sekä muita kuntoilijoita näkymisen tärkeydestä ulkona liikkuessamme, sekä kannustaa liikkumaan ulkona muulloinkin kuin vain kesällä ja auringonpaisteessa. Aina on hyvä sää juosta, kyse on vain asennoitumisesta sekä pukeutumisesta. Eli kaikille joulupukkiasu päälle lenkille, niin kyllä kelpaa! Ettei tule sanomista, niin huomatkaa, että viimeisin oli sarkasmia. Kuhan varmistin.

Lenkkieni edistymistä voipi seurailla tässä blogipostauksessa (tai sitten pilkon näitä osiin, saa nähdä) sekä twitterin puolella vähemmän säntillisesti.

Päivä 1 – Alussa  täysiä ja...

Tiistai 19.11. 2013. Ohjelmassa oli illalla tunnin sählyvuoro, joten lenkille piti päästä hyvissä ajoin ennen sitä. Tietenkin numerolappu oli tulostamatta ja vaatetuskin oli M.I.A. Suojattuani mustavalkoisen numerolappuni ulkona riehuvalta tihkusateelta vietin seuraavan tunnin etsien tonttulakkiani (kulkusella varustettu!) – turhaan. Etsintäoperaation aikana ulkona oli jo alkanut hämärtää, joten heijastinliivi otti paikkansa varustuksen päällimäisenä. Päätin sitten jättää muutkin hepenet tällä kertaa kotiin ja edustaa vain numerolapulla.

Loppuillan ohjelman vuoksi suunnitelmassa oli vain talvella tutuksi tullut kympin lenkki täysiä. Raastolla. Kuola valui jo venytellessä. DS-Trainerit valikoituivat vauhtilenkkille tietysti jalkaan. Ulkona sää oli mitä täydellisin: tihkusadetta, +6 ºC, vieno tuulenvire ja säkkipimeää. Asennekysymys. Alkuverkoista en oo ikinä tykänny kovillekaan lenkeille lähtiessä, venyttely on aina riittänyt, ja samalla kaavalla mentiin.

Alun alamäkivoittoiset kilometrit sujuivat tällä kertaa rennosti rullaten ilman väkisin runttaamista. Oli vähän liiankin helppoa, mutta eiköhän se Lukonmäki vetäisi lopulta hiljaiseksi. Vaikkei reitiltä löydy kuin neljä tienylitystä, oli jokaisessa jotain pientä säätöä. Ihan jollain kuin työt loppuisivat neljältä!? Venailemaan en kylläkään joutunut, sillä autoilijat antoivat jälleen auliisti tilaa, vaikka varmasti halusivat itsekin mahdollisimman nopeasti pois liikenteestä. Jokin siinä täysiä tempovassa juoksijassa vain pysäyttää. Parhaani mukaan pyrin heitä asiasta myös kiittämään.

Reitin tasaiset kilometrit viidestä kahdeksaan olisivat kaivanneet hieman enemmän vääntöä, mutta alle neljän minuutin kellotin kaikki kilometrit ennen loppunousua. Lukonmäki meni vähän varmisteluksi ja loppuaika painui melkein kipurajan yli. 0,2 sekuntia taisi jäädä bufferiin. Lenkin data.

PS: Niin se TUNNIN sähly illemmalla? Oli tilaa, niin miekkailtiin melkein 2 tuntia, gg.

Päivä 2 – Pintakaasun päivä

Putki ei ole putki (tässä tapauksessa jono), jos sen pituus on lyhyempi kuin halkaisija... No nyt vähän karkas ajatus, karhu kanssani. Mitenkäs se jonon määritelmä... aivan, yhden alkion jono ei ole varsinainen jono. Näin. Unohtakaa.

Suunnitelmassa oli laittaa itselle luu kurkkuun ja jauhot suuhun, eli rikkoa rytmi alkuunsa ja käydä rauhallisella parikymppisellä. Tällä kertaa en, etsintäoperaation jatkumisesta huolimatta, missannut mahdollisuutta juosta luonnonvalossa. Enhän mä oikeesti valosalla halua juosta, mutta kun kaapista löytyy painotuore "seuran" lyhythihainen paita, niin pitäähän sitä päästä esittelemään. Heijastinliivin paholainen, kun peittää kaikki kriittiset tekstit paidasta, niin se ei oikein yöjuoksuihin sovi. Mainittu etsintäoperaatio päättyi jälleen vesiperään, joten alan vakavasti harkita uuden lakin ostamista, kauhiaa tuhlausta. Sainpahan samalla kuitenkin järjesteltyä vähän laatikoita ja heitettyä menemään joitain 7 vuotta vanhoja "tärkeitä papereita", joten ei se aika ihan hukkaan mennyt.

Muuta ohjelmaa päivälle ei ollut luvassa, kunhan nyt mahdollisuus käydä TaKoRU:n yhteislenkillä, mutta eipä tuo vakavasti pyörinyt mielessä. Ilma oli yön aikana viilentynyt ja pyörinyt koko päivän nollan pinnassa, mutta jonkin aikaa arvottuani lähdin kuitenkin ilman nastoja liikkeelle. Viheliäät lonkankoukistajat hieman valittivat elonsa kurjuutta, mutta toivat kuitenkin jalkaa toisen eteen metrin kerrallaan. Reitti kulki tällä kertaa Lukonmäen, Hervannan, Vuoreksen Nirvan sekä Hallilan kaupunginosien halki. Rauhallista syrjäseutua, jos autoilijoiden määrässä mitataan. Sen kummempia aikatavoitteita en asettanut, joten kello pysyi visusti hihan alla piilossa, vaikka huusikin viiden minuutin välein hänkin elonsa kurjuutta.

Sen verran hyvävoimaisena pääsin lenkiltä kotiin, että päätin rykäistä vielä mainitulle yhteislenkille. Matkaa siellä kertyy yleensä juuri sopivasti 10 kilsaa ja vauhti on omaa pk:tani rauhallisempaa. Reilu tunti jäi aikaa varustevaihtoon ja tankkaukseen, mutta silti onnistuin myöhästymään lähdöstä. Ilman lämpötila oli jo edellisen lenkin loppupuolella painunut pakkasen puolelle, joten kostea asfaltti oli paikoitellen ikävän liukasta. Nastat jätin kuitenkin lopulta kotiin, koska suurin osa lenkistä juostaisiin Suolijärven lenkkipoluilla.

Johtuiko sitten osanottajista vai mistä, mutta kerrankin puheenaiheet olivat vähemmän sotilaallisia (l. ammunta) ja enemmän juoksullisia. Kovasti koitin (niin varmasti.) pitää matalaa profiilia, mutta lesoamiseksihan se taas meni. Tai silleen minä sen ulkopuolisena tulkitsisin, mä vaan rakastan tätä hommaa ihan oikeesti... Vähän puolen välin jälkeen mittari ilmoitti, ettei sekään nyt mitä tahansa jaksa ja sulki gps-yhteydet. Vannon ja vakuutan silti, että kyseessä oli yli 10 kilometrin lenkki! Justihinsa sama reitti kuin toissaviikolla! Todistajiakin on! Siitä lenkistä ei siis datan muodossa paljoa jäänyt jälkipolville kerrottavaa, mutta ilokseni bongasimme vastaantulijoissa yhden joulujuoksulla myös olleen! Harmi, etten itse ollut enää numerolappuani jaksanut kiinnittää, koska päivän virallinen osuushan oli jo suoritettu.

Päivän virallista lenkkiähän voi tarkastella täältä. Toivottavasti huomenna tulee jo vähän jouluisempi potretti, omistetaan nyt tämä päivä seuran mainostamiselle.

Päivä 3 – Lunta tulvillaan...

Torstai on näiden "ylimääräisten" juoksujen suhteense haastavin päivä, sillä ohjelmassa on sählyvuoron lisäksi myös joukkueen treenit, ja vaikka en enää ohjatussa kuntopiirissä olekaan käynyt, niin tapana on ollut tehdä tuossa välissä vielä Jokkerin ventti -niminen kuntopiiri. Aamusta oli siis lenkki suoritettava, eikä tehoja ollut kauheasti varaa nostella. Ulkona villinnyt räntäsade esti kyllä tehokkaasti kovan vauhdin ylläpitämisen, mutta aiheutti smaalla ylimääräistä työntekoa. Lunta oli kertynyt maahan jo useampia senttejä ja uutta tuli koko ajan, joten Sarvat löysivät tiensä jalkoihini.

Koko lenkin ajan jatkunut räntä- ja vesisade hankaloitti silmälasipäisen juoksijan näkemistä. Reittikin vei Hervannan ympäri, joten kanssakulkijoiden kanssa piti olla varovainen. Ilman sen suurempia hurraahuutoja sain kilometrit kerättyä ja siirryin vähän lämpimämpään palauttelemaan illan rientoja varten. Kuntopiiri jäi lopulta tekemättä, koska lauantaina olisi luvassa salibandyturnaus ja ihan perseilemään ei viitsinyt ruveta. Laskottelusta maksetaan taas ens viikolla...

Valkoinen joulu?

Lenkin data

Päivä 4

Tutusti kierrokset jäivät taas päälle eilisillan reenien jälkeen, joten yö ja aamu menivät vähän pitkäksi. Mutta olipahan aikaa palautua ja ilmeisesti eilen tuli otettua vähän turhankin rauhallisesti, sillä vauhdit meinasivat jatkuvasti karata käsistä illan lenkillä. Suurin osa lumipeitteestä oli sulanut päivän aikana, mutta pakkanen kiristyi iltaa kohti, joten nastalenkkarit olivat jälleen oikea valinta. Juoksu oli kevyttä ja nautinnollista Kelly Clarksonin joululevyn tahdittamana. Tästähän voisi vaikka nauttia...

Aika väärinhän tätä on esitellä oman pärstän rinnalla, mut ku... (lähde: kellyclarkson.com)

Maltti onneksi säilyi ja huomisten pelien jälkeisestä lenkistä saattaa jopa selvitä hengissä. Aika näyttää... Lenkki taas näytti tältä.

Päivä 5 – Salibrändi

Lauantaiaamu oli tosiaan mainitusti salibandyn täyteinen. Pelaan siis Tamperelaisen Warriorsin vitosjoukkueessa, valitettavasti edelleen alimmalla sarjatasolla, vaikka nousukarsinnoissakin on käyty. Kovasti vähätellen, kausi on alkanut meiltä huonosti, mutta lauantaina raastettiin voitto päivän molemmista otteluista! Oma apinakin tuli karistettua selästä, kun edellisestä sarjamaalista oli vierähtänyt jo yli 11 kuukautta. Mieli oli siis tavanomaista korkeammalla, mutta kaksi kertaa kolme kertaa 15 minuuttia alkulämmittelyineen ja välijäähdytyksellä oli ottanut kropasta aika paljon. Normaalissa turnausaikataulussa jokaisella joukkueella on aina kahden ottelun välissä vain tunnin tauko (jolloin lämmöt saa hyvin pidettyä vielä yllä), mutta meille sattui tietysti se ainut kahden tunnin tauko. Aamupalaa en tykkää muutenkaan napostella ja nyt turnaus oli extrapitkä (turnaus pelattiin vielä Ylöjärvellä), niin lenkin sijoittaminen aiheutti hieman harmaita hiuksia. Helpostihan sen olisi tosiaan tuossa välissäkin juossut, mutta peli ei olisi sen jälkeen enää kulkenut millään tavalla. Ruuan sulattamiseen tarvin yleensä sen kolme tuntia ennen juoksemista, joten pakko sitä oli lähteä melkein suoraa kotiin päästyään.

Salibandy <3. Mut miun kauniit sääreni...!

Nivunen esitteli vastalauseensa, mutta hiljennettiin nopeasti. Juoksu alkoi lopulta parin kilometrin taaperrukseen jälkeen rullata jollain tavalla, ja kun kerran baanalle oli lähdetty, niin en jaksanut siihen iänikuiseen Hervannan kierrokseen tyytyä. Koukkasin siis Suolijärvelle, jossa tuskin lumi vielä riitti hiihtäjille. Ei tosiaan riittänyt, mutta aika ikävästi sitä oli reitille kertynyt. Onneksi nastat olivat taas jalassa, joten pito ei ollut ongelma niinkään, mutta hallilla ennen suihkua olin nilkan teippaukset poistanut, joten sitä tuli pyöritettyä vähän joka suuntaan. Akilleskaan ei ollut kauhean innoissaan. Kanjoniin suunnatessani alkoi muitakin lenkkeilijöitä tulla vastaan miellyttävällä tahdilla (siihen asti ei ollut ketään ollut liikkeellä). Joku kyseli reitin liukkaudesta ja voivotteli vastauksen kuultuaan.

Jossain vaiheessa tajusin reittivalintani vievän minut Lukonmäkeen, jonka nouseminen tässä vireystilassa ei kuulostanut järin houkuttelevalta... Keskimääräistä suuremmalla vaivalla mäestä lopulta selvittiin, ja pääsin kotiin hieromaan lonkankoukistajia ja vasemman säären penikkaa auki. Ei ollut mikään vallankumouksellinen lenkki, mutta tulipahan tehtyä. Mutta täältä sitä voi katsella.

Joku väitti muffinssien olevan sopivaa ravintoa urheilijalle. No ei nämä ainakaan, mut olipahan hyviä!

Päivä 6 – Puolipitkä Sunnuntai

Sunnuntai ei ole ikinä ollut minulle mikään perinteinen pitkispäivä, mutta tämän viikon ohjelmalla ei kauheasti ollut vaihtoehtoja. Vaikka tunsin itseni iltaa kohden hyvinkin edellisestä päivästä palautuneeksi, niin halusin pitää lenkin järjesllisissä mitoissa enkä juosta oikeasti pitkää lenkkiä. Viikon km-saldo näytti tässä vaiheessa 78:a, joten ominaiseen tyyliini valitsin noin 22 kilometrin lenkin. Eli 26-kilometrisen. Juoksu kulki kevyesti alusta loppuun ja jouduin tosissani vastustamaan kiusausta koukata reitin pidemmille versioille. Loppuun rullasin vielä reilun kilometrin hieman reippaampaa maitohappokierron tehostamiseksi. Dataa tarjoaa tämä linkki.

Vieläkin huomaan näiden yli 5:00 min/km -vauhtien hieman kiristävän mieltä, jos kroppa on hyvin palautunut, mutta kun kellon piilottaa visusti hihan alle, niin tuntuu sykkeet muutenkin pysyvän alhaisempana. Jos lauantain lenkkiä ei lasketa, niin Polarin kolmelle viimeiselle lenkille antamat running indexitkin ovat 68, 70 ja 69. Oma ennätys tuossa kategoriassa on 72, ja luku kuvastaa aika suoraan sitä kuinka helppo harjoitus on ollut. Jotenkin se mittari laskee juoksun tehokkuutta treenin sykealueella, mutta eipä ole kovilla lenkeillä ikinä hyvää arvosanaa tullut... Vois ruveta puhumaan rullaavuusindeksistä.

(Kalenteri)viikon saldoksi kertyi sitten 17 tuntia liikuntaa ja 104 km juoksua. Pitkässä juoksussa ihan liikaa, mutta eipä noita turnauksia onneksi ole tähän putkeen kuin enää yksi, joten eiköhän jatkossa oleskella enemmän tuon 15 tunnin rajan alapuolella.

Päivä 7 – Työtapaturma (nro 1)

Niinhän siinä sitten kävi, ettei sama lento voi jatkua määrättömästi, mutta nyt töpättiin jo viikossa. No, aloitetaanpa alusta.

Maanantai alkoi minulle harvinaisen aikaisella herätyksellä, jonka syihin lähdin hakemaan apua paikallisesta YTHS:stä (yliopiston terveydenhuolto), mutta koska en kipuun yleensä syö särkylääkettä, niin vaiva helpottanee vasta torstaiaamuna (toinen aikainen herätys samalle viikolle, brrrr). Piristettyäni itseäni aamun kofeiiniannoksella, ja sen tuoman sokerihumalan vähän tasaannuttua suuntasin päivän lenkille komeassa pakkaspäivän auringonpaisteessa. Illalla olisi ohjelmassa vielä sähly sekä reenit, joihin oli eilen tullut säästeltyä sen verran, että päädyin n. 15:een reipasvauhtiseen kilometriin. Pakkasta oli jo sen verran sellaiseen tottumattomalle (kaksi astetta), että meno tuntui hieman tahmealta. Päätin sitten olla seuraamatta vauhteja kellosta, etten ala enää ainakaan kiristämään.

Meno ei vain tuntunut helpottuvan ja nokkakin vuoti vuolaasti, mutta kilometripiippaukset tulviat vastaan ihan mukavaa tahtia. 12 kilometrin kohdalla sitten vilkaisin, mikä oli ollut edellisen välin tahti ja sehän oli sellaset 4:07 min/km. Eli vk:n puolelle oli karannut reilusti. Eihän siinä muu auttanut kuin pidentää askelta, kohentaa ryhtiä ja lähteä jatkamaan matkaa lopun nousuvoittoisille kilometreille. Näin sitten tällä kertaa!

Ei siis mitään niin dramaattista kuin annoin ymmärtää, vähän pitää johtaa lukijoita välillä harhaan, tämän olemme oppineet iltapäivälehdistöltä. Positiivisella puolella viime viikon jatkunut vatsatauti alkaa olla selätetty pikkuhiljaa eikä pakaraosastolla ole enää turhaa löysyyttä havaittavissa. Löysyys siirtyi reeneissä sitten vasempaan nilkkaan, kun pyöräytin sen harmittomassa tilanteessa, gg wp. Ei estä mitään, huomenna jatkuu