Ensimmäisestä viikosta selvittiin siis täpärästi hengissä (ks. päivä 7). Jonkinlaista yhteenvetoa meinasin kirjoittaa, mutta mitäpä sitä raakiletta kiillottelemaan, uutta vain putkeen. Muutenkin näitä juttuja tulee jälkikäsiteltyä varsinkin kuvien osalta, niin saattaa sinne jotain vielä ilmestyä. Mä en ole ikinä valmis.

Päivä 8

Uusi viikko pyörähti käyntiin lunnollisesti tiistaina. Olisi pitänyt alottaa sittenkin jo maanantaina, mutta toisaalta vatsatauti oli sen verran kovasti päällä, että parempi näin. Kai. Tällä kertaa sählyä ei riittänyt kuin tunniksi ja lenkillelähtö meni taas facebook-hengailuksi, joten eipä ole sen kummempaa raportoitavaa kuin kymppi juoksua ja tunti sählyä, normisettii. Tosin juoksu kulki yllättävän hyvin maanantai-illan olotilaan nähden ja rullaavuusindeksikin pamautti arvosanaksi 70! Kevyttä kauraa.

Päivä 9 – Rosmoi ja pollareit

Mikä seuraa kevyttä päivää? No niinpä. Melkein maltoin jo ottaa palautumisen kannalta ja tempoa vasta lauantaina vähä enemmän hampaat irvessä (tai pitkää lenkkiä). DS Trainerit sujahti jalkaan, koska eilenkin oli pärjännyt slikseillä ja koko päivä oli oltu reilusti plussan puolella. Kadut olivat vielä auttavasti juostavassa kunnossa, mutta Suolijärvi (jonne siis olin vetoni suunnittelut) oli pelkkää jäätä. Vajaan sadan metrin repimisen jälkeen nöyrryinkin hölkkäilemään takaisin varikolle renkaiden vaihtoon. Tankkia ei täydennetty.Hieman oli arveluttanut jo sunnuntain lenkillä Sarvojen nastojen kunto ja lisähuolta saatiin tänään, sillä alamäet olivat ajoittain varsinaista luistelua.

Päädyin pitkän pähkimisen jälkeen juoksemaan kolme pitkää vetoa ja pituus voisi olla vaikka semmoinen tasaluku kuin 4,2 km. Heti ensimmäinen rykäisy jäi kuitenkin vajaaksi, koska kylkipiikki päätti taas ilmoittaa olemassaolostaan. Viime aikoina ollut vähän liiankin tuttu vieras. Ikävästi vaiva iski sen verran pahasti viimeisessä alamäessä, ettei tasaista osuutta pystynyt nilkuttamaan ylämäen juurelle asti. Ylämäet menee vaikka piikissä.

Palauttelukaan ei luonnistunut pikkuhölkällä, vaan meni kokonaan kävelyksi. Kivun hävittyä olikin jo lähdettävä seuraavaan vetoon. Lenkin pahat kohdat oli nyt selvillä ja voimia pystyi jakamaan vähän fiksummin kuin ensimmäisellä kierroksella, jolla kaikki kiihdytetty vauhti tyssäsi aina alamäen jarrutteluihin. Keskinopeuden perusteella toinen oli ensimmäistä vetoa hieman hitaampi, mutta olihan siinä yksi ylämäkikin enemmän. Piikki vaivasi tässäkin vedossa, muttei lopulta päässyt vaikuttamaan.

Kolmanteen vetoon lähdettiin sitten kostomielellä ja matkaa kertyi yhden rankan ylämäen verran taas enemmän. Kirittäjänä toimi tällä kertaa yläpuolella pörrännyt helikopteri, jonka lensi oudon matalalla, täydessä pimeydessä metsän yllä. Mitä sitten lie toivonut löytävänsä. Tajusin siinä samalla, miksi olin aina halunnut lapsen apoliisit ja rosvot -leikissä rosvojen puolelle. Eikä siis johdu samasta syystä kuin samaistun elokuvissa aina ennemmin niihin pahiksiin. Vauhti olikin sitten vedoista parasta, joten ihan tyytyväisin mielin pääsi linkuttamaan kotiin. Onneksi poikkesin jo pimeää metsätietä valaistulta reitiltä, sillä komea tähtitaivas tervehti yläpuolelta. Pimeä tie oli muutenkin kovin tunnelmallinen, sillä kerkesin parin sadan metrin matkallakin hätkähtää heiluvia puiden oksia...

Lisätietoa lenkistä näkyypi täällä.

Päivä 10 – Flow

Eipä uni maistunut edellisen lenkin jälkeen, mutta onneksi apua heräillä pitäneeseen vaivaan oli luvassa heti aamutuimaan. Onneksi en särkylääkkeitä ollut tähän asti tarvinnut, sillä nyt niitä todellakin tarvitsi. Sain lääketokkurassa jopa nukkua iltapäivällä muutaman tunnin. Lenkille lähteminen vähän arvelutti, onneksi sentään lämmittelysählyvuoro ei saanut tarpeeksi osallistujia, niin sen pystyi jättämään hyvillä mielin välistä. Päikkäreiden venyttyä ei kuntopiirikään oikein sopinut enää päivän agendaan, joten nappasin vain lisää tabletteja naamaan ja suuntasin ulos.

Sen verran venytellessä piristyin, että lisäsin muutaman kilometrin vielä minimiin. Sopiva 15 km:n lenkki kiertää vain käytännössä Iidesjärven. Hölkkä sujui kuitenkin kuin vettä vain, johtuiko sitten lääketokkurasta vai eilisestä vetotreenistä, mutta en antanut asian häiritä, vaan koukkasin ensin Kalevankankaan nousun ylös ja sitten vielä samalle nyppylälle pintakaasulaisten suosittelemaa Teerentietä pitkin. Oli oikein mukava mäki, eikä loppunut heti kesken! Normaalille reitille palasin tietysti Tikantietä (meidän kotitie Lapualla, sekin rautatien varressa) pitkin ja loppumatka sujui pikkujoulusuunnistajia ihmetellen ja pyöräilijän kanssa kisaillen yhtä kevyesti kuin lenkin alkukin. Parin tunnin kuluttua vielä reenit ja jos huomenna juoksis silleeen maltilla ja tekis vihdoin sen kuntopiirinkin. Lauantaina onkin sitten tilausta vähän pidemmälle lenkille, harvoin sitä on odottanut näin vesi kielellä!

Toivottavasti sykevyö oli vain lähtiessä hieman kuiva, sillä sykekäyrä näytti pelottavalta.

Päivä 11

Perjantaiaamu valkeni kauniina ja kivutkin olivat yön aikana hävinneet! Sen sijaan kurkussa tuntui ikävää karheutta, mutta c- ja d-vitamiinien yliannostuksen ja teen juonnin tuotua vaivaan helpotuksen sivuutin sen vain kuivahtamisena. Päätin vaihteeksi hyödyntää luonnonvalon ja suuntasin ihmisten aikaan lenkille. Pakkasta oli jo huimat neljä astetta, joten pystyynhän siellä meinasi paleltua (ihan oikeesti). Uskaltauduin lähtemään kuitenkin kevyelle kympilleni slikseissä. Pientä sutimista ja silmien kipeytymistä lukuunottamatta jalka nousi taas yllättävänkin hyvin, mutta pysyin kuitenkin alkuperäisessä suunnitelmassa.

Viimeiset venyttelyt ennen venttiä, ruudulla kaikki tarvittava (foobar2000-mediasoitin, irssi-screen ja ohjelmoitu ajastin). Luonnollisesti aloituksen jälkeen ruutuun vaihdettiin naisten ampumahiihtoa!

Ilta omistettiinkin sitten vihdoin Jokkerin ventille, tai siis Jokkerin 20:lle... No, kuntopiirille. Yleensä paahdan tuota D-ohjelmaa, eli insinööriksi kerroin on kaksi. Tänään mentiin kolmosella. Olen pitänyt tuosta lyhyemmästä paremman intensiteetin takia, joten tänään tavoittelin samaa tahtia sarjoissa kuin lyhyemmässäkin ohjelmassa. Etunojapunnerrukset ei suju vieläkään, mutta muuten mentiin ihan nättiä.

Huomenna sit pitkään, antaumuksella ja rauhassa. Ah. Tämän päivän nautinnot.

Päivä 12 – Vastavirtaan

Lauantain säätila aiheutti jo ennen lähtöä harmaita hiuksia. Lämpötila oli kyllä nollassa, mutta räntää tuli taivaan täydeltä ja tuultakin riitti ainakin Siilinkarissa yli 10 m/s. Ilmatieteen laitoksen pakkasen purevuus- taulukosta tuli huomattua, että eiliset olotkin vastasivat lähes 15 pakkasastetta, joten selitys pienelle kihelmöinnille sormenpäissä löytyi. Päädyin sitten noudattamaan tuttua kaavaa: jalat pärjää kyllä liian vähäisellä varustuksella, kunhan yläkropalla ei ole kylmä. Eli hiihtotakkia niskaan ja polvipituiset trikoot jalkaan. Asiaa kun hieman pohtii, niin ei tuossa mitään ristiriitaista ole. Lunta ei vielä maahan ollut kovin paljoa kertynyt, joten nastoilla päätin lähteä.

Sateliitteja odotellessa vaatevalinnat tuntuivat vielä ihan hyviltä. Sen sijaan eilinen kuntopiiri tuntui vielä reisissä. Alkulämmöt Lukonmäessä sujuivat... liukkaasti. Vielä ei tosiaan lunta ollut kertynyt, joten Sarvojen pito ei vaan riittänyt jäällä. Loppukeväästäkään samoilla kengillä juostuilla lenkeillä ei pidon kanssa ollut minkäänlaisia ongelmia ja kesällä taisi tulla yksi suunnistusreissu. Nyt nastat ovat kuitenkin liian pyöreät, eikä pohjan kuviointikaan pääse jäällä auttamaan.

Pito-ongelmat unohtuivat, kun Etelä-Hervannassa käännyin kohti länttä ja Sääksjärveä. Avointa suoraa riittikin seuraavat seitsemän kilometriä ja luonnollisesti tuuli oli vastainen. Fiilis oli vähän sama kuin Tukholmassa 2012, kun käännyttiin Djurgårdeniin. Tällä kertaa se oli kuitenkin räntä, kun pisteli kasvoihin, kertyi huurun kera silmälaseihin ja kerääntyi paakkuina paljaisiin säärikarvoihin. Vastatuulessa vaatetus toimi hyvin, paitsi, että otsa alkoi pidemmän päälle ottaa kylmää, sillä piponi ei puhtaana (toisin kuin vuosien hiet ja suolat keränneenä) juuri tuulta pidä ja lumipaakkujakin tipahteli silloin tällöin otsalta. Räntäsadekin yltyi ajan kanssa ja lunta alkoi kertyä teille peittäen vanhat jäljet. Tavallisesti urheilen nilkka teipattuna, mutta nyt iho oli ärsyyntynyt liimasta sen verran paljon, että en voinut teippejä käyttää. Nilkka pyöri siis kuin puolukka... ei liian vulgaaria... alokas muodossa.

Vastaantulijoita tai tien ylityksiä ei onneksi juurikaan ollut, joten heikosta näkyvyydestä oli melkein enemmän hyötyä kuin haittaa. Pari kertaa lasit kuitenkin joutui pyyhkimään, ennen kuin reitti kääntyi sivutuuleen. Ja heti tuli kuuma. ja ensimmäinen loiva alamäkikin Sääksjärven puolella meinasi päätyä pyllymäeksi, kun lumen alle peittynyt jääkerros yllätti. Yhdellä jalalla taiteilun ja muutaman ärräpään jälkeen matka jatkuin hieman rauhallisemmin. Sykekin pomppasi tuossa episodissa kuutisen pykälää. Tänä vuonna lenkkiin lisäämälläni Peltolammin kierroksellakin (saa 30 kilometriä täyteen) jääkerrosta apljastui lumen alta muutamaan otteeseen, mutta ei yhtä yllättäen. Onneksi oli edes heikosti pitävät nastat jalassa, sillä slikseillä olisi joko takaraivo auki tai lenkki jäänyt kesken. Lammin sakkokierroksella luonnollisesti pääsi taas matkaamaan hiukan vastatuuleen (tuulen suunta oli vähemmän yllättäen kääntynyt jossain välissä 180º), mikä helpotti ylenpalttista hikoilua.

Lenkin jälkeen joka suuntaan harottavat, kaks kuukautta ylähuulessa vapaina majailleet naamakarvatkin saivat vihdoin kyytiä. Movember, voitin sinut! Pintakaasuttelijoiden joukkuehan keräsi mukavat 110 € miesten terveyden hyväksi!

Loppulenkki sujuikin sitten ilman sen suurempia kiikkustuolitarinoita. Hieman hämmästytti, miten kaikki – pääsäntöisesti vastaan kävelleet – muut ulkoilijat kulkivat kanssani samaa tienlaitaa. Tasan yksi, lastenvaunuja umpihangessa työntänyt mies kulki omaa laitaansa. Kuhan nyt ärsytti, ja koska sää oli vain asennekysymys, niin se ei voinut ärsyttää, ja hermo oli kireällä muista syistä. Uskokaa pois.

Olosuhteet siis yrittivät parhaansa vielä minun pitkästä, nautinnollisesta ja rauhallisesta lenkistäni kaiken. Sykkeet vähän karkasivat ja vauhtikin oli aika aulista, väkisin kuitenkin pidin kiinni pituudesta, joten voitin maavyöryllä. HAH! Lisätietoa.

Päivä 13 – Xero tuli taloon

Minähän en mikään hiihtäjä ole, ja vielä vähemmän luistelija, joten hermohan tuohon liukasteluun meni. Pyhän kunniaksi suuntasinkin siis keskustaan kenkäostoksille. Intersportin clubin kautta etutaskussa oli -25% kuponki, jonka saisi myös alennetuista tuotteista. Kengäthän pääsäntöisesti tuolla maksavat aina sen 20 € "ovh:ta" vähemmän, joten kerrankin kengät saisi siedettävään hintaan. Sunnuntai oli vetänyt muutkin harrastajat kenkäpuolelle nastareita ihmettelemään, joten jouduin puolisen tuntia odottelemaan, että saisin takahuoneesta sopivan kokoiset Sarva Xero 2.0:t. Kenkä istui kuin hanska, joten ilman sen kummempia arvontoja suuntasin kassalle. Takahuoneeseen oli kuitenkin selkeästi säilötty arvokkaimmat kenkäkoot, sillä laatikkoon ei tuota perinteistä 20 € alennusta ollut merkitty (muissa kyllä oli). Sen verran on matikkaa tullut opiskeltua, että olisi pitänyt luottaa itseensä, ettei 0,75*139 voi yli sadan euron mennä, mutta enpä luottanut.

Kauppareissun myötä lenkki painui yön tunneille, koska minunkin pitää joskus syödä ja se tekee saman tien kolmen tunnin karanteenin. Ulkona nollakelikin vaihtui pikkupakkaseen, joten Xerot pääsivät heti kunnon testiin. Erittäin (minulle jopa turhan) kevyet kengät tuli ostettua, mutta pidossa ei hävitty tippaakaan uudenkarheille Xtiroille. Kevyesti sain siis rullata ihanan valkeissa maisemissa. Kaupunginisiltäkin oli jokin katkaisija jäänyt sulkematta, sillä Kaukajärven Kisapirtille vievällä kuntoreitillä oli edelleen valaistus päällä. Keskustan suuntaan valot olivat kyllä pimeänä, niinkuin normaalistikin klo 23:n jälkeen. Suksen jälkiäkään ei vielä näkynyt, joten lenkki piteni samantien taas viitisen kilometriä. Eihän ne valot tietenkään pirtille asti olleet päällä vaan vain ensimmäisen mäen yli (sopivasti ei kauemmas nähnytkään), onneksi lamppu oli jo päässä, niin ei tarvinnut pyörtää. Jälleen pääsin ihailemaan mustaa tähtitaivasta, ja tälllä kertaa ylös tuijotellessa ei ollut pelkoa kaatumisesta.

Autotie pirtiltä takasiin järven rantaan on muutenkin aina pimeä ja tappavan liukas pitkälle kevääseen. Juuri, kun taivastelin mielessäni kenkien loistavaa pitoa valokeilaan eksyi jotain sinne vierasta! Löin jarrut pohjaan ja vältyin täpärästi tekemästä "Astoja", sillä tielle oli kaatunut isomman puoleinen kuusi. Onneksi oli tosiaan tuoreet nastat alla ja vauhti pysähtyi ajoissa.

Tuuli oli hieman rauhoittunut eilisestä, mutta puhalsi silti ajoittain kovastikin. Sopivasti suunta tänään oli takaapäin Lukonmäen nousussa ja vastatuuleen ei paahdettu kuin Kaukajärven pohjoisrannalla, missä eilisestä reilusti vähentynyt vaatetus osoitti pieniä vajavaisuuden merkkejä. Pahemmin kylmää eivät kuitenkaan ottaneet kuin sormet, joiden lämmittämiseen kyllä löytyy keinoja... Timo Rautiaisen sanoin: "pantiin multiin, kotia tultiin, siinä se on ja se piisaa!" (Kova Maa)

Kalenteriviikko on taas eletty ja juoksukilometrejä kertyi sitten ennätykselliset (kai) 137 km! Edellinen ennätys oli todennäköisesti viime vuoden syksyltä kilometrin vähemmän. Tunnitkin menivät lähes 17:ään... Saas nähä, miten tää kehittyy. Vielä en mitenkään rikkipoikki ole (ja siitä kertovat korkeat running indexitkin), mutta, jos suuntaus jatkuu tällaisena, saattaa ääni kellossa muuttua. Koputanpa puuta.

Päivä 14 – Rekiretki

Siinähän koputtelin puuta, mutta eipä auttanut, sillä maanantaina heräsin oikea sääri kovinkin hellänä. Oikean jalan kanssa ei tosiaan ole historiaakaan penikkavaivoista, ja kipu oli muutenkin jalassa kovin alhaalla. Venytyksetkään eivät missään tuntuneet, joten päättelin vain venkuroineeni nilkan kanssa jotain eilisellä lenkillä. Siirsin kuitenkin aamulenkin iltapäivään, jotta voisin kuulostella tilannetta vielä.

Lenkin sainkin sitten juosta komeassa talvikelissä, kun pikkupakkanen ja lumisade hyväilivät juoksijan mieltä. Päässä soi jopa ärsytykseen (ei vaatinut paljoa) asti, että "rekehen, rekehen..." Hihittelin kuitenkin mielessäni aina, kun pääsin kohtaan: "on ryijyn alla lämmin..." Tähän saatte sitten itse kuvitella minun ryijyni, sillä jokin raja munkin epäsiveellisyydellänikin. Ja jos jollekin jäi epäselväksi, niin ryijy = rintakarvoitus. Pelastin siis taas päivänne.

Itse juoksu rullasi suunnitelmien mukaan vähän reippaamman kympin. Jalkaan löin Xtirot, etten nyt ainakaan pahentaisi säären tilannetta, ja kun keli ei mikään pahin mahdollinen ollut. Kengät olivat sitten ottaneet palautteen vastaan ja pitivät taas kuin uutena. Alkuillan sählystä pääsin luistamaan (lue: oli liikaa väkeä tulossa), joten viikko alkaa hieman kevennetyllä ohjelmalla. Illalla toki vielä reenit...