Sappeen ylämäkijuoksukisa osui ja upposi viime vuonna, joten osallistumisen varmistamiseen ei tarvittu enää kuin kyyti. Aikani koitin lämmitellä itse kutakin, kunnes löysin edeltävänä viikonloppuna oikean narun, josta nykäistä. "Jätkät hei, siellä on fribarata" (fisbeegolf) ... "Tuukka, sait kyydin." Ilmoittautuminen tosin sulkeutui jo maanantaina, joten jätin osallistumismaksun suorittamisen kisapäivään (koska Tuusulasta oli kädessä aika kallis DNS). Edellinen blogimerkintä toki oli mäkitreeniä, mutta sen jälkeen kunto oli tehnyt kunnon mahalaskun sairastettuani flunssaa yhden päivän ajan kevennellessäni kohti Tuusulan maratoonia. Flunssan jälkitautina vuosikaudet hiljaisena ollut astmani heräsi taas sen verran ärhäkkänä, etten uskaltautunut juoksemaan. 11 päivän tauon jälkeen henki kulki jo sen verran, että portaat ja kauppaan pystyin kävelemään hengästymättä, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Kunto oli tipotiessään. Ette usko? Viimeinen merkintä ennen sairastumista (1,5h kovatempoista sählyä alla):

Juoksu 17,23 km 1 h 20 min 38 s

161

Ja ensimmäinen merkintä tauon jälkeen (identtinen reitti):

Juoksu 17,58 km 1 h 26 min 9 s 168

Lepäytän salkkuni.

Melkoista taaperrusta oli meno muutenkin kuin numeroiden valossa ja lantio/IT-jänne alkoivat oireilla tosissaan. Vappuaattona menetin malttini ja paiskasin riittävästi kipulääkkeitä nassuun ja kylmägeeliä alaselkään huomatakseni, olotilan olevan paljon mukavampi. Huhtikuutakin oli vielä jäljellä, joten päätin lähteä Lukonmäkeen jahtaamaan sitä himoittua vertikaalitonnia. Tuloksena 24 nousua laskettelurinteen puolella ja siis reilu 1300 nousumetriä. Ainut kunnon treeni tähän päivään asti. Tämän lisäksi kävin Sappeen kisaviikon torstaina samasta mäestä hakemassa vielä 12 nousua, joten ajattelin nousujen kulkevan, vaikka tasaisen kunto olikin ihan kuralla. Valitettavasti Suomessa ylämäkikisat sisältävät myös sen alamäkiosuuden.

Taistelusuunnitelma oli, että pojat kiertävät 21-väyläisen sillä aikaa kun minä ilmoittaudun ja rykäisen kisani. Sitten Hervantaan vahtaamaan Suomen lätkäpeliä (tällä kertaa ei onneksi sentään päällekäin kisan kanssa). Vähän aikataulutus petti, kun pojat heittivät 30 väylää ennen maaliintuloani.

28 lämpöastetta näyttivät mittarit varjon puolellakin, joten helppoa ei ollut luvassa. Kävi jo mielessä sekin, että juoksisi vain yhden kierroksen kisan kahden sijaan, mutta eipä se luonto antanut lupaa. Reidet olivat kyllä jo lämmittelyvedoissa turhan kireät, mutta päätin sulkea asian mielestäni ja keskittyä nesteyttämiseen. N. 80% kisaan osallistuneista miehistä päätyi juoksemaan ilman paitaa, mutta itse päädyin vaihtamaan vain pintakaasupaidan rutkasti ohuempaan Tukholman finisheriin. Seuraa pitää kuitenkin edustaa, joten uudenkarheat kp247-säärystimet survaisin (pitkin hampain) jalkaani.

Lähtöalueella vilkuilin hieman lähtösuoraa, että oliko se noin jyrkkä viimeksi... Mainittua suoraa pari sataa metriä eteenpäin mietin oliko se viime vuonna oikeesti näin rankka (puhki olin silloinkin). Lyhyellä tasaisen pätkällä huomasi kyllä vk-treenin puutteen, kun selät edellä karkasivat ja seuranneessa alamäessä takaakin tultiin ohi. Takalenkin asflattinousu sujui kuitenkin viime vuoden tapaan lennokkaasti ja seuravaalle tasaisen/laskun pätkälle sain selän eteeni. Sen verran ulvahtelua kuuluin selän takaa päänousuun toista kertaa käännyttäessä, että taisi krampata aikalailla. Eipä tuo miestä tuntunut haittaavan, vaan kuittasi ohi ennen käännöstä viimeiselle kierrokselle. Viime vuonna taisin kävelyaskelia ottaa vasta kolmatta kertaa päänousussa viihtyessäni, mutta nyt loppui vääntö jo toisella kerralla. Tasaiselle pääsin kuitenkin taas selkään ja vaikka tasainen ei kulkenutkaan viime vuoden tai toivottuun tyyliin, niin kilpakumppani kypsyi vetoon. Takalenkin laskussa laskeskelin edellä juoksevia ja totesin, että eipä tästä tule mitään. Koneestakaan ei enempää irronnut kierroksia, vaikka Klasilan Jannen selkää sainkin tuijotella edessäni (tavoitteekseni olin arpoonut Jannen [ainut tunnistamani nimi, johon oli jakoja] ennätyksen, joka oli n. minuutin viime vuoden aikaani kovempi). Puskin ja puskin mitä jaloista vain irtosi, mutta selkä ei lähestynyt kummassakaan nousussa tai siinä viimeisessä laskussa. Ammattimiehelle ei toki ole häpeä hävitä (vaikka ihan yhtä lailla itelläkin on edellytyksiä treenata, ei sillä), mutta viime vuoden ajastakin uupui vielä minuutti! Siis jäin minuutin. Ens vuonna uudestaan.

Sappeen laella sitten odotteli ihanan vilvoittava tuuli, kylmää juotavaa sekä palkintopokaali (vrt. osallistumismitali). Jonkun aikaa siinä tuli ihmeteltyä juoksun rankkuutta, kunnes tajusin, ettei se tuntunut enää missään. Kyllähän sitä on aina ollut nopea palautumaan, mutta nyt kyllä se nopeus oli sitä luokkaa, että rupesi vain ärsyttämään, miten ei ollut saanut enempää miehestä irti. Ihasteltuani em. krampeista kärsineen taistelijan räväkän maaliintulon (siinä oli kaikki jäänyt reitille) hipsin vähin äänin vaihtamaan kuivaa ylle. Sen verran freesi (nestehukkaa lukuunottamatta) oli olo, että lähdin vielä itsekin kiertämään frisbeegolfia. Rangaistuksena paskasta juoksusta vain kuivaa ylle ja palkinto-olutkin jäi reppuun. Golfista sen enempää, mutta melkoista tunteiden vuoristorataa sekin oli. Suomen pelikin kerkesi käynnistyä ja taisivat kaksi maaliakin lyödä ennen kuin olimme palanneet autolle. 

10390954_10152407927211067_3528161756738
Autolla olikin sitten mukava yllätys nimeltä tyhjä rengas. Ei keritty katsomaan peliä.

<angst>Tammisen Juhanin sanoin banaani otsassa on nyt kasvanut sen verran, että voisi tähän (edelleen jatkuvaan) nestehukkaani rykäistä tuon olusen parin kaverin kera perinteisten kalsarikännien merkeissä. Vmp. Edellisestä onnistuneesta juoksusta tuleekin kohta se vuosi täyteen... </angst>

Mutta onnittelut vielä tätäkin kautta Oulun Terwamaratonilla tänään onnistuneille ja ennen kaikkea Svantelle! Äijä. Onnittelut ja kiitokset myös kaikille NUTS Karhunkierroksen sankareille, joiden maagisten suoritusten seuraaminen kasvatti omaakin juoksumotivaatiota niin paljon, että selviän varmaan tästäkin pettymyksestä taas huomenna lenkille! Se, lentääkö oksennus tällä kertaa Lukonmäessä, jää nähtäväksi.

Kuvia Sappeelta tullee tänne.