Joko mennään? Mukava kuulla välillä suomea tässäkin kaupungissa, mutta samalla arka kysymys katkaisee keskittymiseni. Vilkaisen kelloa: "Lähetään puolelta, että kerkee lämmitteleen ja vessaan." Normaalisti lämmittelyt olisi jo tehty, mutta huomiset lööpit kirkuisivat kylmintä kesäpäivää Tukholmassa 80 vuoteen. Joulukuussakin oli otsikoiden mukaan lämpimämpää. Paistattelemme päivää kisakeskusta lähimmän metroaseman käytävässä.

11:45-12:00 (CET)

Jaa-a, kymmentä vaille pitäisi olla jo lähtökarsinassa ja vessajonot muistuttavat lamavuosien ruokajonoja. Toivotan onnea myöhemmässä lähdössä suitsista irrotettavalle Laurille ja suuntaan lämpimiä ajatuksia läheiseen bajamajaan Jannelle, kyl se pärjää iteki, ei ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Pelastuksekseni lähtöalueen vessajonot olivat lähempänä Jukolan juoksuletkoja: lyhyitä, hitaita ja koko ajan joku kiilaa jonon eteen.

Kuuluttajat yrittävät epätoivoisesti nostattaa juoksijoiden tunnelmaa, mutta piiskaavassa sateessa värjöttelevät juoksijat haluavat vain liikkeelle. Sateelta suojautuminen on ilmeisesti taitolaji. Vaikka itse en sateesta välitä, on ihmisillä aivan ihmeellisiä jätesäkki- ja sadetakkivirityksiä. Useampi tulee juoksemaan koko matkan pääntiellä täydennettyyn jätesäkkiin verhoutuneena. Liekö sitten suojannut miltään...

12:30-13:00 (CET)

Seitsemän kilometriä kärvistelty ja kauan odotettu Västerbron sillan ylitys. Alunperin tämä reitin ainoa nousuksi luokiteltava pätkä piti olla se oma iskun paikka, mutta puuskissa 15 m/s puhaltava vastatuuli muuttaa kummasti suunnitelmia. Selviytymisvaistot ottavat vallan ja ylpeyttäni nieleskellen käännän lippani tuulta päin ja peesaan koko mäen. Ainakin se 3:15:een tähtäävä ryhmä ei enää juokse joka välissä rinnalle, mutta kovasti pitäisi kiristää alkuperäiseen tavoitteeseen. Ei tule mitään, vaikka kadunkulman bändilavan onkin vallannut ryhmä vähäpukeisia tanssityttöjä. Suurin osa miesjuoksijoista taputtaa juostessaan ohi, ja ihan syystä! Hattua päästä ja juoksuvauhti kiihtyy.

​
Sää on kuin morsian!

13:20-14:00 (CET)

Toinen kierros on jo hyvässä vauhdissa ja reitti koukkaa Djurgårdenin puistoalueelle. Joku prameampi pytinki nököttää tien oikealla puolella, tuulen puolella vasemmalla aukeaa avoin niitty. Arvatkaa onko seuraava 90 asteen käännös vasemmalle? Lippalakki syvälle otsalle, katse eteen kimpoilleen juoksijan pohkeisiin ja nöyrästi peesiin. Tuon reilun kilometrin ajan tuntui siltä, että tässä ei ole enää yhtään mitään järkeä ja tämä mies jää lähimpään löytämäänsä kuppilaan/saunaan/kylpylään loppuelämäkseen. Puolimatkan väliaika antaa kuitenkin lisää virtaa ja asenne muuttu lähes yhtä radikaalisti kuin juoksusuunta. Joku kuulemma näki hevosia tuolla pätkällä.

Suojaisemmilla puisto-osuuksilla vauhti kiihtyy entisestään ja selkiä tulee vastaan kiihtyvällä tahdilla. Teräsmieskin on vain ihminen ja jää yskimään nostattamaani katupölyä. Djurgårdenin pätkän kruunaa paikallinen tiskijukka, joka suureksi riemukseni kajauttaa ilmoille Kelly Clarksonia (oma soitinhan on hotellin aulassa vesitiiviisti pakattuna). Sormet ovat liian jäässä kiitoksen osoittamiseksi, mutta jalat toimivat vielä vähän. Sijoitus parani tällä 10 kilometrin matkalla 211 pykälää!

14:15-14:25 (CET)

Västerbron silta. Tätä on odotettu, sillä tänne asti vain piti jaksaa ja sitten vielä yli ja sitten vielä 8 kilometriä maaliin - menee vaikka silmät kiinni. Sade piiskaa edelleen, mutta liekö se hieman laantunut vai keho jo niin turta, ettei huomaa ympäröivää kurjuutta. Mietin, vieläkö bikinityttöjä olisi tanssimassa lavalla...

Se oli siinä! Siis se silta, vielä on se 8. Tulipa taas valehdeltua itselle. Jalat huutaa hoosiannaa, mutta pakko on puristaa, kun ennätys on haarukassa.

​
\m/ - Stockholm version.

15:40-16:00 (CET)

Tärinä alkaa laantua, kun kalsea metro vaihtuu lämpimäksi hotelliaulaksi. Respa luo pari huolestunutta katsetta nurkassa värjöttävään hahmooni ottaessaan kirjautumisetietojamme. Nurkassa nököttävä asiakastietokone vapautuu ja säntään (hieman väritetty kuvaus etenemismuodostani) tarkistamaan joukkuetovereideni tilanteen. Hienoa, Jannehan on alittamassa 4 tuntia ja kohta maalissa. Leukani osoittaa elonmerkkejä kolahtaen näppäimistön päälle: ensimmäistä maratooniaan juokseva Lauri on myös alle nelosen vauhdissa eikä edes juokse jänisryhmässä! Jännitys kohoaa kattoon ja ryhti suoristuu: 3 juoksijaa, 3 ennätystä. Javisst!

Kauhukseni huoneemme sijaitsevat kellarikerroksessa, jonne pääsee vain portaita. Voi per...

Viimeinen suora nautiskeltiin. Kaikki nautti.

Juoksun jälkeinen tupla \m/

Juttu julkaistu Liaanissa lyhennettynä

Juoksun data