Juoksua voi harrastaa monella tapaa ja erilaisia treenejä on yhtä paljon kuin juoksun harrastajia ylipäänsä. Vähän kaikennäköistä on tullut kokeiltua ja suosikit ovat jääneet pysyvästi ohjelmaan. Tämä juttusarja esittelee sekä suosikkiharjoitukseni että -juoksureittini.

Yksi useimmin kuluttamistani lenkkireiteistä kantaa nimeä LHSL. Jotain lenkin "kulttimaineesta" kertoo se, että ystävänikin alkavat jo tietää, mistä on kyse, kun kirjainyhdistelmän kuulevat. Lyhenne ei tällä kertaa viittaa Lommen Health Sciences Library'in tai Lietuvos Hipertenzijos Specialistu Lygaan vaan Lukonmäen, Hervannan, Suolijärven ja toistamiseen Lukonmäen kiertävään lenkkiin.

lhsl111-normal.jpg
Hieman epätavanomaisempi LHSL vuodelta 2011. Mukana myös iki-ihana Hermianmäki.

Lenkki alkaa reittiin sisäänrakennetulla lämmittelyllä, eli vapaavalintaista reittiä parin kilometrin hölkkä pohjoiseen Lukonmäen (Lukonmäen ja Hervannan kaupungiosia erottavaan mäen) alle ja mäki ylös. Lukonmäen sielunelämästä ja spekseistä lisää myöhemmissä sarjan kirjoituksissa. Ennen tämän lämmittelyn ottamista lenkkeihin, saattoi 80% lenkistä olla takana ennenkuin juoksu alkoi aueta eikä tuntunut enää aivan tukkoiselta. Suosittelen, mutta ei toimi kaikilla.

Lämmittelyn jälkeen varsinaisen lenkin voi juosta rauhallisesti, reippaasti, täysillä... ihan miten vain. Yleensä oma vauhti on sellaista perushölköttelyä, mutta joskus on menty myös esimerkiksi kn-treenejä.

Lämmittelyn jälkeiset, Hervannan- ja Ruskontietä seuraavat osuudet Hervannan itä- ja eteläosissa ovat asfalttipeitteisiä, mutta metsäreittivaihtoehtokin löytyy. Tämä osuus on myös reitin tasaisin, vaikkakin laskuvoittoinen. Ahvenisjärventieltä reitti kääntyy kohti Suolijärven ulkoilureittejä ja 1,5-2 nousua päästä asfalttiosuus on selätetty ja siirrytään Suolijärven äärrimmäisen hyväkuntoisille hiekkapoluille. Täälläkin on myös mahdollisuus kiertää metsän puolelta joko rantaa pitkin tai lähempänä Särkijärveä. Vuorekseen nousseen asutusalueen tuhottua metsäisemmät 7,5 ja 10 km:n reitit jäi hervantalaisille vielä 4,2 km:n kierros, jonka ylämäet tuskin jättävät ketään kylmäksi. Itku meinasi tulla Pohojammaan poijjalle täällä ensimmäistä kertaa vieraillessa. Mikäli asfalttia jaksoi juosta sen kahden nousun verran, palkitaan juoksijaa neljän kilometrin pätkällä Suolijärven reittiä, laiskemmallekin kertyy 3,2 km.

lhsl2-normal.jpg
FRWD:n näkemys toiseksi viimeisestä LHSL:stään. Maalattu osuus on em. lämmittelylenkki. 

Ennen laskeutumista itse järven rantaan lenkki tekee melko reippaan käännöksen (melkein 180º) kohti Hallilaa ja Kanjonia ja on ideaalinen väliaikapiste. Suolijärven viimeinen tiukka nousu länsipuolen sillalta, joka loivenee kohti kääntöpaikkaa ja sitä seuraava toinen jyrkempi koitos on suosikkipätkäni koko maailmassa. Mikään ei ole niin hienoa kuin raastaa tiukka mäki ylös ja jatkaa sen jälkeen matkaa loivaan ylämäkeen. Ja miksei sitten toinen tiukka ylämäki vielä päälle? Käännös Kanjoniin tarkoittaa luonnollisesti samalla laskeutumista kanjoniin ja tällä välillä saakin hyvin kerättyä voimia toiseen Lukonmäen koitokseen, vaikka matkalla toki muutama nousukin löytyy.

Hallila-Kanjoni-Suolijärvi -risteyksestä kotiin kertyy vielä melko tarkkaan kolme kilometriä ja reitillä ei ole enää kuin yksi turhan jyrkkä alamäki, joten loppuveto alkaa loppukovalla lenkillä yleensä sieltä. Muutaman hassun nousun ja alamäen jälkeen reitti palaa asflatille ja Lukonmäkeen. Lenkin laadusta riippumatta mäki mennään reippaaseen tahtiin ylös ja sen jälkeinen loiva osuus myös, sillä muuten ylämäissä lihaksiin kertyneet maitohapot eivät lähde liikkelle ja palautuminen käynnisty.

Parasta LHSL:llä ovat vaihtuva alusta, tasaisten ja suorien osuuksien vähyys, loivat käännökset (no pääsääntöisesti), vaihtelevan vaikeusasteen mäet, muokattavuus, moneen tarkoitukseen sopiva pituus sekä minulle täydellinen rytmitys. Toisaalta asflattiosuus alussa on turhankin tasainen ja Suolijärven valtaavat talvisin hiihtäjät, joten siitä pitkä miinus.

Pituus: 15-20 km
Korkeusero: n. 55 m
Kokonaisnousu: n. 250 m